Tervetuloa lukemaan tekosiani!

28-vuotias maatilanemäntä neuloo, virkkaa ja ehkä ompeleekin minkä lehmiltä, hevosilta ja lapsilta ehtii.




maanantai 31. lokakuuta 2011

Jumbolapaset



Muutama viikko takaperin pikkusisko sanoi meillä kyläillessään että aamuisin palelee käsiä kouluun pyöräillessä. Katottiin jotain elokuvaa (Robin Hoodia ehkä) ja samalla neuloin pikaisesti siskolle lapaset paksuimmasta lankayhdistelmästä minkä koreistani löysin. Lankana näissä siis Novitan Kelo ja Seitsemän veljestä, puikot tais olla kasit. Aikaa meni ehkä pari tuntia, sen elokuvan kesto suunnilleen. Jälki ei oo kovin hääviä mutta on ne ihana lämpimät. <3  Sisko sitten itte päätteli.

torstai 13. lokakuuta 2011

Poijan villahousut


Lanka seitsemän veljestä

Menekistä ei mitään muistikuvaa
enkä omista talousvaakaa.

Ohje minä itte, mutta haarakiilaan löytyy ohje
esim. täältä.

Puikoilla on jonkin aikaa viipyilleet pojan villahousut ovat lopulta valmiit. Villavaatteet on mun mielestä lasten(kin) pukeutumisessa välttämättömät ja onkin ollut vähän miettimistä mitä pojalle puetaan päälle ulos kun viimevuotiset olivatkin pari kokoa liian pienet. Inspiraationpuute meinasi välillä iskeä kun edelleen se myssyjen virkkaaminen kiinnostaa. Mutta kummasti aina inspiraatio tuli lapsia ulos pukiessa. :) Neule on kokonaan joustinneuletta ja vyötäröllä kuminauha kujassa.

Miehet tuumasi että tollaset housut oiski hyvät hirvenpyynnissä kun ei kahise. Ajatus meidän hirviporukan äijistä ryynäämässä mettässä tollasissa raitahousuissa mallia lenggingsit pisti naurattamaan. :D

Tosiaan muutakin olen tehnyt, en vaan oo kaikkia kuvannu. Kauluri ja myssyjä ainakin...