Tervetuloa lukemaan tekosiani!

28-vuotias maatilanemäntä neuloo, virkkaa ja ehkä ompeleekin minkä lehmiltä, hevosilta ja lapsilta ehtii.




sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Paksu tupsupipo

Kummitytölle valmistui lahjaksi muhkea pipo. Tein aikuisten kokoa ja tämä on vähän reilu minullekin, mutta minulla onkin pieni pää. Kuvissa on oma tyttäreni jolle pipo oli todella iso. Pienempien lasten pipon ajattelin toteuttaa noin kuudellakymmenellä silmukalla (edit. 48s lapselle on ok). Joustinneuleosa piposta on kaksinkertainen, palmikko-osa yksinkertainen. Yksinkertaisena neulotut pipot on kuitenkin aika ohkasia, tässä ei pitäs ottalohkoa palella. 



Lanka Novita Hile harmaa (yllätysyllätys)
koko aikuinen
puikot nro5 
72silmukkaa

2o 2n -joustinneuletta neulotaan reilu parikymmentä senttiä, sitten 6s palmikko 6s -helmineuletta. Lopussa kavennukset jokaisen helmineuleraidan kohdalla 1silmukka/osio joka kierros, kunnes jäljellä on yksi silmukka palmikoiden väleissä. Joustinosio taitetaan nurjalle ja ommellaan kiinni. Tosin taitoin sen jo neulomisvaiheessa ja kudoin kiinni kun oon laiska ompelemaan. 





lauantai 12. lokakuuta 2013

Ville-villasukat

Perusmallin villasukat Viking Ville -langasta


koko n.45
52 silmukkaa
puikot 3,5
Varsi 2 0 2 n  joustinneuletta 20cm, 
sileän neuleen ensimmäisellä kerroksella kavenna 6s pois
kantalappuun 23s

Musta-harmaa raitalanka on Janne-lankaa




perjantai 11. lokakuuta 2013

Hopeaa!


Paksua lankaa, hopeanharmaata ja kimallehippuja! Novitan Hile on täydellinen lanka talvineuleisiin. Koostumus 79% akryyli / 20% villa / 1% polyesteri on mukavan pehmyt ja kutiamaton yhdistelmä, plussaa konepestävyydestä. 

Säärystimet ystävälle


 Novita Hile
30 silmukkaa
puikot nro6
kolme kuuden silmukan palmikkoa,
palmikoiden välissä helmineuletta

Pipo aikuiselle


Novita Hile
Puikot 5
50 silmukkaa
viisi kuuden silmukan palmikkoa, 
väleissä helmineuletta

Lapsen pipo


Novita Hile harmaa
puikot nro6
40 silmukkaa
neljä kuuden silmukan palmikkoa, 
väleissä helmineuletta

Lisäksi olen neulonut äärimmäisen suloisesta vaaleanpunaisesta hileestä pipon joka vaihtoi omistajaa ennenkuin ehdin kuvaamaan sitä.


sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Neulesuman purkua

Kyllähän mä neulon, meinaa vaan suuressa inspiraatiossa tekstien kirjoittaminen jäädä. Tässä taas sekalainen läjä valmiita neuleita. 


 Lovikkalapaset Natur Uld-langasta
puikot 6, silmukoita 24




 Baby Uggit kaksinkertaisesta Huopasesta 22 silmukalla




Säärystimet Novita Isovelistä (tehty joskus syksyllä, en muista silmukkamääriä)


 Ketunpyytäjän viralliset lapaset :D
Kaksinkertainen Huopanen miehen koko 28 silmukkaa